Tietooni tuli itselleni yllättävä tendenssi kirjoittaa tai sanoa aikakauslehti muodossa aikakausilehti. Toinen vastaava, usein väärin kirjoitettu sana on elämäkerta. Tarkemmat lukijat huomannevat ettei sanassa ole n-kirjainta. Tähän on olemassa kätevä sananlaskunomainen muistisääntö, joka kuuluu “sydän ja elämäkerta, vain yksi n”. Aikakauslehden osalta vastaavaa muistisääntöä ei ole olemassa, mutta oikean asun voi opetella vaikka seuraavan, sanaristikoiden harrastajille tutun, säännön kautta: “13 kirjainta, ilmestyy säännöllisesti”.

Haluaisin myös ohjeistaa sanan monta tiimoilta, mutta pahaksi mielekseni jopa Suomen kielen lautakunta on päättänyt hyväksyä muodon montaa. Monta on sinällään jo partitiivimuoto sanasta moni, joten muoto montaa on yhtä järkevä kuin sanoisi että sataa luntaa. Mutta kieli elää ja kehittyy (eli taantuu) käyttäjiensä mukana. Eiköhän kohta puhuta elämänkerroista, joiden lukioilla on tapana silloin tällöin silmäillä myös aikakausilehtiä.

Älä otsikoi uutista/kolumnia/blogipostausta klikkihakuisesti siten, ettei kävijä saa uutisen aiheesta selkoa klikkaamatta uutista auki.

Tässä esimerkkejä erityisesti kyseenalaista kunniaa keränneen Kauppalehden verkkopalvelusta löytyvistä uutisotsikoista viikolta 19/2009:

“Tämä sopimus vaikuttaa monen palkkapussiin”
“Täällä lymyää huonekalukaupan voittaja”
“Nämä palvelut nimettiin juuri kuluttajien kestoriesoiksi”
“Tässä lajissa Nokia on maailman kärjessä”
“Maailman paras työpaikka on hänen”
“Tuleeko hänestä Nokian seuraava toimitusjohtaja?”

Itse olen päättänyt olla klikkaamatta yhtään em. tavalla otsikoitua juttua, oli aihe kuinka kiinnostava tahansa.

Belgialainen ei arvosta hassuttelevaa kirjoitusasua

Vaikka vappu onkin jo takana tältä erää, on syytä terästää erästä kirjoitusasuun liittyvää seikkaa. Moni kuitenkin vielä muistelee vappua esimerkiksi Flickriin lisättävien kuvien muodossa, joten vielä ehtii noudattaa tätäkin ohjetta.

Jostain syystä vappu, tuo opiskelijoiden ja työn juhla, on saanut monissa yhteyksissä kummallisen kirjoitusasun wappu. Samankaltainen virhe on havaittavissa myös vanha-sanan kirjoitusasussa, joka ilmeisesti saa erityistä lisätenhoa ja uskottavuutta kun se kirjoitetaan muodossa wanha.

Lyhyesti voidaan todeta että vappu ja vanha kirjoitetaan hyväksi todettua, yksinkertaista v-kirjainta käyttäen. Tuplaveen käyttö tuo varmasti tiettyä teekkarihenkistä wekkuliutta kirjoittamiseen, mutta jos hauskuutta on haettava tällaisilla halvoilla nyansseilla, on parempi keskittyä kirjoittamisen sijaan muihin askareisiin.

Sivuohjeena haluan vielä ohjeistaa nykynuorison suosiman voimasanan käyttöä. Jos tulee mieleen kirjoittaa widdu tai sviddu niin suosittelen tutustumaan backspace- eli kumitin-painikkeen sijaintiin näppäimistössä. Voimasanat kirjoitetaan ja sanotaan joko rohkeasti oikein tai sitten ollaan sanomatta.

Voimasanoista on tulossa vielä oma, erillinen ohjeensa.

Emäntä fiininä

Murteet rikastuttavat elämää, sen myönnän. Itse toivoisin, että minulla olisi jokin murre, eikä satunnaista kokoelmaa sanontoja eri paikkakunnilta joissa olen asunut.

Tästä huolimatta agraari-Suomen (se Suomi josta Ultra Bra laulaa, josta kehä III:n ulkopuolella asuvat vantaalaiset puhuvat kehä III:n ulkopuolisena Suomena – Suomi josta minä olen kotoisin) asukeilla sekä kehonrakennus- ja atk-aiheisten internetin keskustelufoorumien käyttäjillä on eräs tendenssi eli tapa josta ohjeistaisin hankkiutumaan eroon. Kyseinen tapa on naisystävään, vaimoon tai naapurin rouvaan viittaaminen termillä emäntä.

Käytännön esimerkkejä epäkohdan havainnollistamiseksi:

Oltiin Tallinnassa päiväristeilyllä ja sillä aikaa kun emännät oli kasvohoidossa me käytiin viinakaupassa.

Ollaan emännän kanssa menossa Itäkeskukseen ja ajattelin ostaa uudet rannesiteet.

Aluksi emäntä karsasti Capricen rattia mutta oli parin lenkin jälkeen kun kotonaan ja tykkäs ajella.

Naapurin emäntä ottaa keväisin aurinkoa talonsa seinustalla toplessina.

Huom! Mikäli naapurin emäntä on todellakin esimerkiksi maalaistalon emäntä, on silloin täysin sallittua viitata tähän emäntänä.

Oma ilmiönsä on morsein-termin käyttö. Tätä sanaa suosittelen käytettäväksi lähinnä 1960-luvun Satakunnassa, haluttaessa viitata juhannuksena tapahtuneeseen hallusinaatioon (“aurinko helotti ja morseimet oli hehkeitä”).

Hyvä hetki spontaanille kohtaamiselle. Kuva: melyviz

Monelle meistä lienee tuttu tilanne, jossa kaupungilla liikkuessa törmää tuntemaansa ihmiseen. Usein tämä tapahtuu kapeahkoissa paikoissa joiden kautta kuljetaan tilasta toiseen – esimerkiksi kaupan tuulikaapissa, rullaportaiden päässä tai Citymarketin vihannesosastolla avokadojen kohdalla. Ihmiselle luontainen reaktio tällaisessa tilanteessa on pysähtyä niille sijoilleen vaihtamaan kuulumiset, estäen täten viattomien kanssa-asioijien pääsy eteenpäin.

Tilanteeseen löytyy kuitenkin yllättävän helppo ratkaisu. Astutaan muutama askel sivuun: ulos tuulikaapista, pois rullaportaiden edestä tai kohti tomaatteja, missä käytävä on leveämpi. Näin muiden ihmisten virta voi valua häiriöttä paikasta toiseen, ja kuulumisten vaihtaminen onnistuu ilman vihaisia mulkoiluja tai kommentteja.

Haluan toivottaa sinulle, lukija, hyvää sunnuntaita ja mukavia satunnaisia kohtaamisia Bistro Nollan brunssipöydässä munakokkelialtaan kohdalla! Siinä onkin hyvä harjoitella tätä ohjetta käytännössä.

Vähäeleisyydestä. Kuva: Cayusa

Seuraa lyhyt ohje joka johdattaa lukijan vähäeleisen ilmaisun ja tyylikkyyden pariin.

Kun sinua ärsyttää yhdyssanavirhe esimerkiksi Suomi24:n keskustelupalstalla, deitti-ilmoituksessa tai Facebookissa ja haluat huomauttaa asiasta, älä käytä ironista kirjoitusasua “yhdys sana”, saati sitten “yhdys sana virhe”. Kyseinen tapa on paitsi aivan liian yleinen ja vanhentunut, myös tylsä. Jos haluat kertoa olevasi fiksu ja osaavasi kirjoittaa yhdyssanat yhteen, sano se suoraan.

Ironian hienous näet on vähäeleisyydessä. Käytännön esimerkki: tämä ei ole vähäeleistä.

Narinkkatori Helsingin Kampissa

Tervehdys, lukija. Tervetuloa ohjeiden pariin.

Sain idean tämän blogin aloittamiseksi tänään, maaliskuun 19. päivän iltana. Moni minut tunteva ihminen tietää, että olen aika pedantti ja pikkuasioihin tarttuva nipottaja. Tänään keskustelin pikaviestimen välityksellä kaverini kanssa, ja tämän yrittäessä kertoa uudesta Circus-baarista, joka avataan Kampin Narinkkatorin välittömään läheisyyteen, aloin välittömästi avautua hänelle ihmisten ärsyttävästä, erheellisestä tavasta puhua tai kirjoittaa Narinkkatorista muodossa Narikkatori.

Narikkahan on useimmille meistä tuttu ilmiö esimerkiksi baareista ja ravintoloista. Narikassa on asiakaspalvelija tai -palvelijoita, joiden työ on ottaa asiakkaan päällysvaate huostaan ja pitää siitä huolta asioinnin ajan, usein pientä maksua vastaan. Ilmiönä narikka on ihan ok, mutta ei kuitenkaan niin hyvä että sitä kannattaisi tuoda esille väärissä paikoissa – kuten silloin kun kyse on narinkasta.

Mikä sitten on narinkka? Eli miksi Kampin keskuksen ja vanhan linja-autoaseman välinen aukio (myös ikuisen keinovalon aukiona tunnettu lorvijoiden suosikkipuisto) on nimeltään Narinkkatori? Itse en tiennyt sanan etymologiaa joten turvauduin Googlen apuun. En selvästikään ole ainoa asiaa miettinyt, koska ensimmäisten hakutulosten joukossa oli mainion Kotuksen eli Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen “Nimistöneuvonnan kysytyimmät” -sivu. Lainaan sieltä:

K: Mistä tulee nimi Narinkka?

V: Narinkka on Helsingin vanhan linja-autoaseman ja Kampin keskuksen välissä sijaitsevan torin nimi. Nimen taustalla on venäjänkielinen ilmaus na rýnke ’torilla’ (rýnok ’markkinatori’). Aiemmin Simonkadun yläpäässä sijaitsi venäläisten ja juutalaisten kauppiaiden kauppakojualue. Jos nimeen halutaan lisätä selventävä perusosa, kirjoitetaan nimi yhteen Narinkkatori. Torin nimi on kuitenkin pelkkä Narinkka, joka taipuu Narinkalla.

Että näin. Muistakaahan jatkossa puhua Narinkasta. Ja palata tämän blogin ääreen jos kaipaatte ohjeita elämäänne.